torstai 26. syyskuuta 2013

Follow the spiders!


Heipä hei taas. Valitettavan pitkäksi venyi taas postaustauko, tällä kertaa teknillisistä syistä. Jonkin aikaa piti tuossa elellä nettitikun varassa ja kuten arvata saattaa, blogger toimi sillä superhuonosti. Nyt asia on kuitenkin korjaantunut ja pääsen kirjoittelemaan jotain ilman, että hermot menee. En usko, että silloin olisi saanut edes kuvia ladattua (kyseisen asian kanssa kun blogger tykkää vammailla muutenkin).

Ei tässä edes ole mitään kauhean kehittävää kerrottavaa (paitsi ehkä se, että oravainen juoksi juuri ohi tuossa ulkona), kunhan haluan heittää tänne jokusen kuvan, joita en aikaisemmin saanut laitettua. Pitäisi muutenkin jaksaa lähteä kohta ulos, eli postin kautta leffaan. Vähän köyhät tarjonnat tänä vuonna R&A-festivaaleilla, mutta pari kiinnostavaa leffaa löytyi. Evaa nyt olikin odotettu tässä jokunen vuosi, se siis tänään. Jei.





Koska pääsimme kissoihin, pitää esitellä paras lehti koskaan. Tämän paremmaksi ei sanomalehden nimi enää voikaan mennä!



Loppuun pitää vielä esitellä pieni ystäväni, alivuokralainen, jota olen hoitanut jo jonkin aikaa. Toiset saavat kohtauksen jos löytävät kotoaan hämähäkin, mutta minäpä hemmottelen ne pilalle :D. Yleensä annan niiden asua rauhassa, elleivät nyt sänkyyni eksy, kuten kerran eräs melkoisen suuri yksilö. Tätä pikku ystävää olen myös ruokkinut ja lihottanut ja se onkin kasvanut. Ehkä se jossain vaiheessa muuttaa tuohon lähimetsään kun on niin iso ja muhkea (I feel like Hagrid...).


4.9.
25.9.
Ruumiita. Ja parit irtojalat, kun tuo on kasvaessaan luonut nahkaansa ^___^
Hehe, tulipa tuosta mieleen lystikäs otsikko Ilta~Sanomista: "Ruumiit villitsivät Vantaalla".

P.S. Syksy on kaunis ♥